Mitä suurimmalla todennäköisyydellä harrastus- ja kisauramme Tiitun kanssa jäi kovin lyhyeksi. Tiitulle diagnosoitu idiopaattinen epilepsia vaatii jatkuvan lääkityksen. Nykyinen kilpailujärjestelmä dopingsääntöinen sulkee meidät lääkityksen vuoksi pois kaikesta vetourheilun harrastamisesta. Piste!

Lueskelin läpi merkintöjäni tänne blogiin. Pakostakin tulee surullinen olo. Huomaan niin blogi- kuin päiväkirjamerkintöihin sisältyvän yhdessä elettyä elämää, muistoja ja tunteita. Kaikesta paistaa läpi positiivinen vire ja tunnelma. En tiedä mistä toisesta maailmasta sain etiäisen, kun kirjoitin viimeisestä testijuoksustamme (siis tästä). Jotain pelottavia kangastuksia tekstin lopussa on tulevasta...

Koko harrastamisemme oli pienin askelin etenemistä. Ehdimme päästä alkuun ja kuitenkin siinä samassa vakuuttaa itsellemme, että juuri tämä koiraharrastus on se mitä haluamme yhdessä tehdä. Kilpaileminen oli etupäässä kilpailemista itseämme vastaan ja onnistumisen mittarina toimi oman suorittamisemme arviointi. Vähemmän painoarvoa oli sijoituksella tulosluettelossa. Yhtälailla treenaminen oli kokemusten ja tiedon keräämistä. Väitän, että jotain ehdimme oppia. Jos kohtalo olisi toisin suonut, olisi ollut hienoa soveltaa käytännössä oppimaamme ja asettaa sen nojalla yhä uusia tavoitteita harrastamiselle. Meillä olisi ollut muutamia hyviä vuosia aikaa olla mukana ja etsiä rajojamme.

Tietenkin voi sanoa, ettei kilpaileminen ole se kaikki. Mikä estää edelleenkin treenaamasta? Ihan totta kaikki tuo. Voinhan ottaa edelleen meille aikaa Houraatin pururadalla testijuoksussa ihan itsekseni. Tällä hetkellä vain tuntuu, että sulkeminen pois kaltaisten joukosta on vaikea pala niellä. Tavoitteellinen harrastaminen ei enää tunnu lainkaan mielekkäältä. Sinuhen sanoja tapaillen - ken kerran on Niilin vettä maistanut...

Tuon kaiken yllä olevan sanoiksi pukeminen lienee osaltaan terapeuttista. Katsotaan minne matka vie. Ehkä tämä blogi muuttaa hieman muotoaan. Jääköön se kuitenkin henkiin vielä niille, ketä aihe kiinnostaa, jotta voisivat kokemuksiamme lukea.

Tiitu ja Kaitsu kiittää lukijoita myötäelämisestä.

Ne jotka ovat tätä blogia seuranneet lienevät huomanneet, että koko kesä meni enemmän tai vähemmän pieleen oman juoksemiseni osalta. Ikääntyvän urheilijan tyypillinen akillesjännevaiva piti juoksumäärät kovin alhaisena. Se ei tietenkään voi olla vaikuttamatta lajiin, jossa juostaan. Sitkeä kuntouttaminen sekä itse, että fysioterapian kautta toi kuitenkin alkusyksystä toivoa paremmasta ja viimeinen kuukausi olikin sitten jo varsin onnistunut. Tiitun treenaamiseen ei omilla vaivoillani ole ollut juurikaan merkitystä. Vauhtitreenit tehtiin fillarilla, joka oli vielä tehokkaampaa kuin minun kanssani juosten. Harjoitteluun tuli näin myös monipuolisuutta ja vaihtelua.

Viimeistelyjen osalta kaikki näytti lupaavalta testijuoksummekin osalta. Ihan viime päivinä tuli kuitenkin ikävästi takapakkia. Opetustyö on siitä viheliäistä, että oppilaissa riehuvat taudit tuppaavat iskemään, vaikka kuinka yrität niitä välttää. Menneenä keskiviikkona tunsin ensimmäisiä hengitystieoireita. Torstai-iltana järjestetty canicross-tapahtuma Kannuksessa piti olla viimeistelytreenimme. Oltiin paikalla kuitenkin vain mannekiininä nuhassa ja kurkkukivussa. Koko kisamatka oli kyseenalainen ihan loppuun saakka. Perjantaina ennen kamojen pakkaamista ja lähtöä makoilin kuumemittari kainalossa ja jännitin lukemia. Kun kuume kuitenkin pysyi poissa, päätin lähteä matkaan. Buranaa, finnrexiä, c-vitamiinia ja kaiken maailman munkintippoja tuli nautittua kisaa edeltävinä päivinä sen verran, että kisapaikalla uhattu doping-testaus olisi kyllä kohdallani näyttänyt vähintäänkin yhtä plussamerkkiä.

Matkustimme perjantai-illaksi Hämeenlinnaan. Yövyimme Tiitun kanssa Aulangon lomakylässä kuten viime vuonnakin. Mukava ja rauhallinen paikka olla koiran kanssa. Kisa-aamu valkeni sumuisena, mutta ei satanut. Oma oloni oli kohtentunut, eikä kurkkuni enää ollut kipeä. Tiitu oli yllättävän rento ja vapautunut sekä illan, yön, että myös aamulla, kun teimme rutiiniemme mukaan aamulenkin pimeässä oudossa paikassa. Saavuimme hyvissä ajoin kisapaikalla noin kaksi ja puoli tuntia ennen starttiamme. Kävimme ilmoittautumassa infossa, tarkistamssa rokotukset, sirun ja hakemassa kilpailunumeron. Tiitu odotti autossa, kun kävin kiertämässä kisareitin. Sen jälkeen oliki vuorossa rataesitely ja tuomarin kisainfo, jonka jälkeen voitiinkin vähitellen aloittaa verryttely siis noin 45 min ennen starttiamme. Koska ilma oli viileä ja oma olo ollut vähintääkin kyseenalainen lämmittelimme hyvin, ihan kunnon hikeen ja hengästymiseen asti. Tiitu joi kiltisti oman nesteytysannoksensa noin kaksi tuntia ennen starttia ja otti vielä pienet huikat verryttelyn jälkeen. Kaikki tuntui olevan ihan kohdallaan.

Kisarata oli vaativa, mutta kerrassaan hieno. Pohjaltaan vasta kunnostettu tasainen, hiekkainen ja pitävä. Reitti kiersi koko ajan metsässä, jolloin häiritseviä tekijöitä ei ollut muita kuin ratavalvojat reitin varrella ja tietenkin muut kilpailijat. Rata sisälsi kolme todella jyrkkää laskua ja nousua. Helppoa rennosti juostavaa osuutta oli todella vähän. Ne ketkä kisassa pärjäsivät olivat todella fyysisesti parhaita.

Kokonaisuudessa olen erittäin tyytyväinen suoritukseemme. Lähdimme kisan viimeisenä ja saimme kiinni kolme ennen meitä lähtenyttä koirakkoa. Ohitukset sujuivat mallikkaasti, eikä Tiitun motivaatio kadonnut ohituksissa minnekään. Hyvää tuuria toki oli, silä yksi ohitus sattui jyrkkään ylämäkeen, jossa edellä menneestä saimme hyvää vetoapua ja toinen sattui juuri jyrkän laskun alkuun, jossa meille annettiin hienosti tietä mennä laskuun ensimmäisenä. Laskut olivatkin meidän kannalta koko kisan ehkä ratkaisevin tekijä. Otin ne alkuun tarkoituksella rauhallisesti käskyttämällä Tiitulle "odota". Näissä menetimme varmaan sekunteja. Kuitenkin matkanteko sujui molemmilla viimeiseen jyrkkään laskuun saakka hyvin, enkä juossut alun laskuissa "jalkoja alta". Se virhe sitten sattui viimeisessä laskussa. Päästin Tiitun vapaasti laskuun ja jouduin tekemään rajusti töitä pitääkseni  itseni pystyssä sillä seurauksella, että jalat olivat ihan maitohapolla ja vasemmassa pohkeessa tuntui jo krampin poikasta. Tämän jälkeen lopun hivuttava nousu maaliin ottikin kyllä sitten voimille. Jälkiviisaana ehkä olisi pitänyt edelleen malttaa ja säästää viimeinenkin lasku. Silloin olisimme ehkä tulleet lopun paremmin. Mitalisijat jäivät kuitenkin niin lähelle pronssi 10sek ja hopea 16sek päähän. Reilu tunnustus edellä olleille kuitenkin, parempia olitte!

Tiitu teki töitä rehellisesti. Itseasiassa sen asenne olisi ansainnut kyllä mitalin. Enempää se tuskin olisi voinut menestymisen eteen tehdä. Kuunteli käskyttämistäni hienosti ja veti jokaiseen meidän oloissa todella kovaan nousuun täydellä raivolla vetonarukireällä. On pakko myöntää, että minä olin se joka mitalin hävisi. Tietenkin voi kokea suurta mielihyvää siitä, että yhdessä tekemämme asiat konkretisoituvat Tiitun osalta näinkin hyvin kauden tärkeimmässä kisassa. Voin toki kuvitella, mutta minusta Tiitu osoittaa hämmentävää kykyä keskittyä olennaiseen silloin, kun pitää. Vaikkakin se on kotioloissa sellainen hösö ja paikoin pehmeäkin. Tuosta pehmeydestä ei kyllä ole jälkeäkään nähtävillä, kun näkee sen raivon, jolla se SM-kisassa yritti vetää minua mäen päälle. Syystäkin olen ylpeä tuosta valkoisesta!

Pitänee kuitenkin pyrkiä vielä parempaan. Paluumatkalla tein mielessäni analyysiä kisasta. Ominaisuudet, joita tämän vuoden SM-kisarata vaati eivät ole olleet meillä kovinkaan hyvin tapetilla. Vauhdikaat treenimme fillarilla on tehty pääosin melko tasaisissa maastoissa. Se kehittää toki koiraa hapenoton ja verenkierron osalta. SM-kisan kaltainen maasto vaatii kyllä sekä ihmisen, että etenkin koiran osalta ihan erilaista voimantuottoa mitä tasamaalla vedetyt vauhdikkaat vedot. Hyväpohjaisella ja tasaisella alustallla treenaten päästään yli 30km/h nopeuksiin. Huiman jyrkissä nousuissa vauhti putoaa sekä koiralla, mutta etenkin perässävedettävällä lähes kävelyksi. Silloin vaaditaan ihan eri ominaisuuksia kuin huippuvauhteja. Tällaiset treenit on meiltä jäänyt tyystin tekemättä. Siinäpä vielä kehitettävää tulevaisuuteen.

Linkki tuloksiin >>

Yllä on taulukkomuodossa Tiitun liikkumiset kuluneen kesän ajalta (1.6.-30.9.2009). Jotta se paremmin aukenisi, lienee paikallaan vähän selittää urheilulajien sisältöjä ja kirjaustapaammekin.

Päiväkirjaan ei ole kirjattu sellaisia tekemisiä, millä ei ole liikunnan kannalta merkitystä. Tarpeidentekokävelyt tai postilaatikolla käynnit eivät kirjaudu päiväkirjaan. Myöskään esim. tottiskoulutukset tai muu tapojen opettelu on jätetty kirjaamatta. Sitä tapahtuu kuitenkin säännöllisesti. Karkeasti laskettuna yhtäjaksoisesti yli puoli tuntia kestänyt aktiviteetti esim. hihnakävely on kirjattu ylös. Usein pelkkä paikallaan odottelu voi Tiitulle olla "rasittavampi" tekeminen kuin vapaana kirmailu. Päiväkirjaan on kuitenkin pyritty kirjaamaan tekeminen fyysisen suorittamisen näkökulmasta.

Pihatouhut tarkoittaa aktiivista tekemistä pihalla tai tarhassa. Koirat leikkivät ja painivat mielellään. Se on omaehtoista ja hauskaa liikuntaa. Usein koirat osallistuvat myös ihmisten pihatouhuihin, joita omakotitalossa riittää yllin kyllin. Tiitu ei ole paikallaan makaaja pihalla vaan aktiivinen osallistuva koira. Kytkettynä pihalla oleminen ei ole pihatouhuja. Juoksulenkin ja canicrosslenkin ero on siinä, että juoksulenkillä Tiitu on joko vapaana tai hihnassa. Sama ero on pyöräilyssä ja koirapyöräilyssä. Valjaissa tapahtuvat vetotreenit on kirjattu koirapyöräily/canicross lajin alle. Maastolenkki on sellainen, jossa pääosa matkasta tehdään umpimetsässä tai muussa maastossa - ei siis tiellä tai polulla.

Jos sitten tarkastelisi vähän mitä kesän aikana on tehty. Tiitun kanssa on lähdetty liikkumaan 327 kertaa, mikä tekee keskimäärin 2,68 kertaa päivässä. Matkaa on kertynyt keskimäärin 9,03km/pv ja aikaa kulunut 2.45h/pv. Jos lasketaan lenkit, jotka on kirjattu kilometreinä tekee se lenkin matkaksi keskimäärin 4,5km. Hihnalenkkimme on keskimäärin 3,46km ja maastolenkkimme 7,04km. Sellainen pieni tilastoharha päiväkirjassa on, että yksi treeni on saattanut sisältää hihnalenkin, pyöräilyn, että uinnin tehtynä peräkkäin yhtenä lenkkinä - päiväkirja kirjaa niistä kaikista kuitenkin oman harjoitteen. Näitä ei kuitenkaan ole lukumäärällisesti kovin paljoa.

Sellaisia huomioita yhteenvedosta tein, että hihnalenkkien määrä saisi edelleen olla pienempi. Tekemisestämme on ajallisesti ja matkallisesti lähes puolet hihnassa tapahtuvaa kävelemistä. Liekö ihmisen laiskuudesta tai tapojen orjuudesta kiinni, mutta hyvin helposti tulee vain lähdettyä tuttu hihnalenkki kävelemään ilman sen tarkempaa ajattelemista miksi?  Toki meillä on niitäkin hihnalenkkejä, joita tehdään ihan ajatuksen kanssa palauttavina ja rauhallisena liikuntana. Se on ainut keino tehdä lenkistä varmasti teholtaan matala ja rauhallinen. Mieleen hiipii kuitenkin sellainen pieni itsepetoksen vaara, että hihnalenkki on helppo ja laiska mahdollisuus johon turvautua, silloin kun ei vaan jaksa tai viitsi muuta.

Uinnista on sen verran mainittava, että siihen ole tyytyväinen. Tiitu sai uida 39 kertaa kesän aikana. Muutamia kymmeniä kertoja tuli vielä sellaisia, jolloin se pääsi vain kastautumaan vilvoittaakseen oloaan. Nuo päiväkirjaan merkityt uinnit olivat kaikki sellaisia, että silloin oikeasti käytettiin aikaa uintiin. Loppukesästä uskaltauduin pari kertaa uimaa koirien kanssa samanaikaisesti. Uimme venesataman altaassa edestakaisin useita kertoja. Oma mukana oleminen vedessä teki treenistä vieläkin tehokkaamman.

Olisi mukava kuulla lukijoiden kommentteja teidän liikkumisesta koirienne kanssa. Täytyy palata tähänkin aiheeseen vielä jatkossa.

Riihimäen SM-canicross lähestyy kovaa vauhtia. Olemme pyrkineet siihen, että tekemisemme tähtäisi parin viikon päästä kisattavaan 2,5km kisaan. Uskon vakaasti, että kokonaisuuden näkeminen ja isojen linjojen ollessa oikeita, ei pienten virheidenkään tekeminen kaada kokonaisuutta. Kirjoittelin tästä jo silloin, kun Tiitu oli vasta pentu. Hitaasti kiiruhtamalla ja oikeita asioita tekemällä, tulee tuloksia enemmin tai myöhemmin. Tietenkin on myönnettävä, että canicrossin todellisten huipujen tekemiset ovat meihin verrattuna vielä ihan omassa kastissaan.

Oma urheilemiseni on luokiteltava kuntoilun ja harrastamisen välimaastoon. Koko kesän kestänyt akillejänteiden kanssa tuskailu ja taiteilu ei ole mahdollistanut säännöllistä treenaamista. Kuitenkin kaikki se mitä olemme tehneet koirien kanssa, on vienyt meitä eteenpäin koko ajan. Arvelin jo viime syksynä ennen SM-kisoja juoksemamme testijuoksun olevan parasta mihin tulemme pystymään. Tuo arvelu mureni tänään ihan täysin.

Juoksimme Tiitun kanssa iltapäivällä perinteisen testijuoksumme. Hyvien alkulämpöjen jälkeen (siis etenkin itselleni) oli jotenkin sellainen kutina, että hyvältähän tämä tuntuu. Tiitu oli varsin hyvin perillä, mitä tässä ollaan tekemässä. Lähtöpaikalla kahden männyn välissä se odotti malttamattomana matkaan pääsemistä. Alku oli varsin rauhallinen, ei mitään päätöntä ryntäämistä. Väli 700m-1500m mentiin kuitenkin sitten minulle liian lujaa ja joudun vähän antamaa periksi. Lopun kovat nousut onnistuivat parhaiten mitä koskaan testijuoksuissamme. Tiitu pystyi auttamaan minua merkittävästi. Viimeiseen nousuun kiritin sitä vielä ottamaan loppukirin ja se vetikin minut perässään mäen päälle. En ollut uskoa silmiäni pysäyttäessäni kelloni aikaan 8.22,7. Yli 40 sekunnin parannus ennätysaikaamme.

Jälkeenpäin pohtiessani juoksua oli se tasapainoisin yhdessä juoksemamme. Tiitu ei turhaan väsyttänyt itseään alkumatkasta, eikä minun tarvinut sen matkantekoa jarruttaa. Jyrkissä alamäissä se malttoi odottaa minua ja teki ylämäissä valtavasti töitä vetäessään minua. Huippua!  Ilman muuta osatekijänä on myös se, että Tiitu on nyt epäilemättä suorituskuntonsa osalta elämänsä parhaassa kunnossa. Se palautui nopeasti ja oli hetken päästä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Oma juoksemiseni ei ollut helppoa, mutta se olikin odotettavissa. Kuitenkin muutamat hyvin lyhyet suunnistuskisat ja muutamat koirien kanssa tehdyt vetoharjoitteet ovat nostaneet omaakin suorituskykyä yllättävän nopeasti. Muuten tuollainen ajan parannus ei olisi mahdollista.

Erityisen hienolta tuntuu näillä testijuoksuilla todentaa omaa kehittymistämme. Yhdessä tehdyt asiat saavat uudenlaisia merkityksiä. Nämä ovat myös niitä yhteisten kokemusten helmiä, joita matkan varrella kertyy sitten elämän helminauhaksi ja niitä on kiva muistella, kun tulee aika solmia nauhan päät joskus yhteen.

Tiitu 8.10.2009
matka:n. 2,7km
aika: 8.22,7

Tiitu 9.9.2009
matka: n. 2,7km
aika: 9.50,1

Tiitu 10.10.2008
matka: n. 2,7km
aika: 9.08,2

Tiitu 8.8.2008
matka: n. 2,7km
aika: 9.38,8

Tiitu 12.6.2008
matka: n.2,7km
aika: 10.09,1

Tiitu 6.9.2007
matka: n. 2,7km
aika: 9.40,2

Olen edelleen tallentanut koirien liikkumista gepsin avulla. Jo aiemmin kirjoittamani huomiot ovat saaneet vahvistusta Tiitun osalta. Sen vapaa omaehtoinen liikkuminen noudattelee edellisessä kirjoittamaani. Yritin viedä huomioitani Tiitun kanssa vielä hieman pidemmälle vertailemalla sen liikkumista erilaisissa ympäristöissä ja maastoissa. Tästä en pysty vielä testieni perusteella sanomaan paljoa. Alustavat arveluni ovat kuitenkin sen suuntaisia, että helppo avonainen maasto saa Tiitun liikkumaan enemmän. Tämä ei niinkään johdu maaston helppoudesta vaan hyvästä näkyvyydestä. Tiitu pitää minua varsin hyvin silmällä koko ajan liikkuessaan vapaana. Mitä parempi näkyväisyys sen kauemmaksi se voi irrota, jolloin liikuttu matka kasvaa. Huomasin tämän viikonlopun maastolenkillä, jossa teimme osan matkasta pellolla ja osan vaikeakulkuisessa ja peitteisessä kalliomaastossa. Pellolla Tiitun juoksema matka oli moninkertainen kalliomaastoon verrattuna. Näin ollen maaston valinnalla on myös merkitystä sille, miten paljon ja millä tasolla koira liikkuu. Tästä pitää kerätä havaintoja vielä lisää.

Mielenkiintoisin huomio koskee kuitenkin Tiitun ja Tumpu välistä eroa. Tumpulla oli viikonlopun maastolenkillä gepsi. Molemmat koirat juoksentelivat noin tunnin vapaana vaihtelevassa hyvin avoimessa kangasmaastossa. Olemme olleet siellä aiemminkin, jolloin Tiitulla oli gepsi. Lenkit olivat varsin identtiset ja olosuhteetkin lämpötilan yms. suhteen suurinpiirtein samat. Seuraavassa eroja, jotka huomasin vertaillessani tallentuneita tietoja.

Yhteisellä lenkillä Tiitulle kertyy enemmän matkaa kuin Tumpulle. Ero ei ole merkittävä, mutta kuitenkin selvä. Se on luokkaa Tiitu 9,3km ja Tumppu 7,7km siis samassa ajassa liikuttuna, mutta eri kerroilla. Tämä eron olen havainnut parin testikerran jälkeen. Todellisen eronhan saisi siten, että molemmilla oli gepsi yhtäaikaa. Tumpun liikunta on paljon vaihtelevampaa kuin Tiitun. Tumpulta löytyi useampia pätkiä, jossa sen vauhti nousi 32-34km/h. Tumppu siis kehittää suuremmat nopeudet ja paljon useammin kuin Tiitu. Toisaalta Tumpun matkanteko katkeaa myös paljon useammin sen seisoskellessa tai jopa makoillessa omaehtoisesti, mitä Tiitu tekee hyvin harvoin. Gepsi tallentaa myös sen ajan, jolloin ollaan pysähdyksissä. Tunnin lenkillä Tumppu oli pysähdyksissä 14min, kun Tiitu oli vain reilut kolme minuuttia.

Samallaisella vapaalla maastolenkillä ero on kokonaisuudessa huomattava. Tämän on kyllä nähnyt ihan omin silminkin, mutta lukujen valossa se tulee vielä selvemmin esille. Mitä sitten lukujen taakse kätkeytyy? Tumpulle vapaa maastolenkki on todellinen intervalliharjoitus, jossa maksimaalisia (tai lähes maksimaalisia) vetoja tulee useita. Tumppu myös huolehtii palautuksista omaehtoisesti huilaten aina välillä. Tiitu puolestaan liikkuu paljon tasavauhtisemmin leikaten pois niin vauhtihuiput kuin lepojaksotkin. Tiitulle vapaamaastolenkki on siten enemmän tasavauhtinen.

Liikunta kuvaa varsin hyvin myös koirien luonteita. Voisi siis ajatella niiden ilmentävän vapaana liikkuessaan myös jotenkin luontaisia ominaisuuksiaan ehkäpä myös vahvuuksiaan tai liikunnallista lahjakkuuttaan. Tästä pitää kuitenkin kertävä vielä lisää kokemuksia, että pystyy paremmin analysoimaan.

Koirien ero on joka tapauksessa sellainen, että tavoitteellisesti treenaten se on syytä ottaa huomioon. Niin liikkumista suunnitetaessa, kuin tavoitteita asetettaessa.

Olennaisin havainto liikkumisestamme on edelleen sen tietynlainen "tasapaksuus" tai samankaltaisuus. Päivät ja lenkit muistuttavat pitkällä aikavälillä aivan liikaa toisiaan. Huomasin myös, että todella pitkiä lenkkejä emme ole tehneet juurikaan. Keskimääräinen lenkkimme on noin tunti ja matkavauhti kävellen. Siis hyvin tyypillinen hihnalenkki. Toki olemme myös muuta tehneet, mutta niidenkin vaihtelu on ollut näin jälkeenpäin ajatellen liian pientä.

Koirat alkavat olla aikuisiässä ja niillä on jo hyvä liikunnallinen pohja. Jos verrataan ihmisurheilijaan, voisi ajatella niiden tulleen parhaaseen aktiivi-ikäänsä. Arvelisin niiden ns. pohjat kovallekin treenaamiselle olevan nyt varsin hyvät. Pohdin tätä siten, että niiden suorituskyvyn kohottaminen (jos se nyt ylipäätään on lainkaan tarpeen) tarvitsee muutosta treenaamisessa. Jos jatkamme kuten tähän asti, saavuttamamme taso pysyy, mutta kehittymistä tuskin enää merkittävästi tapahtuu.

Lueskelin myös ihan ensimmäisiä kirjoituksiani Tiitun ollessa vielä keskenkasvuinen ja ollessamme aivan alussa. Mainitsin useamminkin, että hitaasti kiiruhtaminen on avainsana. Tehdään töitä ajan kanssa ja tärkeää on nauttia tekemisestä koko ajan. Jälkeenpäin tässä olemme mielestäni onnistuneet mainiosti. Treenimäärämme ja myös liikkumisemme teho on noussut maltillisesti koko ajan. Olemme välttyneet loukkaantumisilta, rasitusvammoilta ja lihasjumeilta. Toki koiria on pyritty myös huoltamaan venyttelyin ja hieronnoin. Olennaisin asia on kuitenkin levon, ravinnon ja liikunnan rasituksen oikea suhde.

Seuraava askel otetaan nyt siihen suuntaan, että koirien kanssa käytettävä aika pyritään jakamaan vähän eritavalla. Ihan eri asia on miten tässä onnistutaan, mutta ajatus on kuitenkin kristallin kirkas. Yksittäisten treenien harjoitusvaikutusta on lisättävä. Tarkoittaa siis esim. sitä, että päivän liikunta tehdään joskus yhtenä pitkänä ja rasittavampana lenkkinä kahden sijaan. Siis ei kaksi kertaa päivässä 4km, vaan kerran 10km. Toisaalta myös niin, ettei kolmena päivänä 10km, vaan esim. 5km + 20km  + 5km. Yksinkertaista paperill, mutta kaavoihin ja rutiineihinsa kangistuneelle ihmiselle joskus ylitsepääsemättömän vaikeaa toteuttaa.

Pohdiskelin myös rasituksen lisäämistä. Ja tätä nimenomaan monipuolisuuden kautta. Koirille voisi tarjota oikeasti fyysisiä haasteita. Muistan joskus edesmenneen noutajani juosseen vapaana mukanani todella jyrkkää rinnettä uupumukseen saakka. Olen myös nähnyt hyväkuntoisen ajokoiran totaalisen uuvuksissa. Setäni saksanpaimenkoira uupui kerran päivän vaelluksella mukanamme niin, että meidän piti pätkiä kantaa sitä metsästä pois. Jos ajattelen meidän koiriamme, ei niiden rajoja tässä suhteessa ole juuri koskaan koeteltu. Terve aikuinen ja hyvin liikkunut koira palautuu kovastakin rasituksesta muutamassa päivässä.  Toki tuollaisiin treeneihin on edettävä vähitellen. Jospa pyrkisimme siihen suuntaan.

Teimme alkuun ihan normilämmittelyt kävellen ja hölkäten n.20min. Sen jälkeen otin fillarin ja molemmat koirat valjaisiin vetämään. Kuten arvelinkin virtaa oli molemmilla ja vauhti sen mukainen. Valitsin ensimmäiselle vedolle melko hitaan ja pehmeän alustan tarkoituksella - matkaa 3,07km aikaan 8.55min. Vedon jälkeen päästin molemmat koirat vapaaksi. Ne leikkivät ja ajoivat toisiaan takaa hakkuuaukiolla, jonka läpi kulkevaa hiekkatietä pöyräilin. Hetken ajeltuani tarjosin koirille vettä ja kytkin ne uudelleen. Käveltiin varsin huonokulkuista moottorikelkkareittiä ja talutin pyörääni.

Kun ura vähän parani, koirat pääsivät taas vetohommiin. Enin virta oli niiltäkin jo kadonnut ja sain ne vetämään hienosti ravaamalla. Kuljimme uraa pitkin noin 3km ja tulimme pinnoitetulle Karhin tielle. Koirille olikin melkoinen opettelu kulkea tien oikeaa laitaa. Taluttelin fillaria kunnes mottorikelkkareitti poikkesi jälleen tieltä metsään. Tästä vedimme seuraavan vedon varsin hyväpohjaisella, mutta todella mutkaisella hiekkatiellä - matkaa 2,36km aikaan 8,05min. Vedon jälkeen koirat saivat taas hepuloida hetken vapaana. Tarjosin niille vettä, mutta kumpaakaan ei kiinnostanut. Yllättävän hyvävoimaisina ne vielä olivat ja niiden hengitystieheys laski nopeasti vedon jälkeen. Ajelin hiljakseen hiekkatietä eteenpäin pitäen vuorotellen toista ja toista koiraa kytkettynä toisen juostessa vapaana mukana.

Viimeisen vedon suunnittelin jälleen niin, että palasimme tuttua uimapaikkaamme kohti. Sillä tavalla arvelin saavani vielä viimeisen puristuksen. Jouduimme palaamaa takaisin samaa varsin huonokulkuista moottorikelkkareittiä. Koirat olisivat vetäneet kyllä, mutta oma rohkeuteni ei riittänyt ja niinpä oli pakko jarrutella takajarrulla tuon tuosta. Tietenkin jarruttelu tekee koirien hommasta vieläkin raskaampaa vaikean maaston lisäksi. Olin todella yllättynyt miten pitkään ne kuitenkin jaksoivat tehdä töitä innokkaasti - etenkin Tumppu. Hiekkatielle päästyämme väsymys näkyikin jo vauhdissa, joka laski 12-14km/tunnissa, kun vauhti hyväpohjaisella tiellä koirien ollessa tuoreita nousee 25-30km/tunnissa. Uimapaikan läheisyys teki kuitenkin tehtävänsä. Kääntyessämme tutulle reitille vauhtia tuli vielä helposti lisää. Kun vielä innostin ja kiritin niitä, ne laukkasivat viimeisen n. 400m 28km/tunnissa. Matkaa viimeiselle vedolle kertyi 3,87km ja aikaa kului 12,05min. Kerrassaan hienoa. Molemmat joivat suurella halulla vettä. Ne läähättivät voimakkaasti, mutta uivat silti innokkaasti ilman keppien heittämistä veteen.

Lyhyen uinnin jälkeen lähdimme kävellen kohti autoa. Jätin fillarin autolle ja jatkoimme palauttelua hölkäten koirat kytkettynä. Väsymys näkyi niissä selvästi hengityksen pysyessä nopeana ja ne läähättivät melko pitkään. Päätin vielä katsoa miten ne jaksavat leikkiä ja riehua, jos päästän ne vapaaksi. Makupala palkkana tehtiin muutamia paikallamakuuu treenejä niin, että koirien välimatka metsässä oli n. 40m. Hyvin ne pysyivät paikallaan ja samalla saivat palautella vähän. Jatkettiin kuitenkin matkaa, sillä treeni ei ollut vielä valmis. Heittelin ja piilottelin koirille keppejä melko helppokulkuisessa metsässä. Kuljin itse n.4km aikaan 45min. Koirat juoksivat ja hepuloivat edelleen. Ainut selvä väsymisen merkki oli viileään ilmaan nähden voimakas läähättäminen. Muuten en olivat ihan hyvävoimaisen, iloisen ja aktiivisen oloisia.

Olin valmistautunut matkaan palautusjuomalla. Kolmen desin muovipulloon olin laittanut pari teelusikallista maltoa ja muutaman herkkunaksun antamaan makua. Jaoin annoksen tasan molemmille, jonka koirat joivat suurella halulla. Hyvä, hyvä! Sitten kytkin ne ja tulimme rauhallisesti kävellen takaisin autolle. Matkaa kertyi repussani olleeseen gepsiin kaikkinensa 18,8km eli koirille reilut 20km. Aikaa meni kokonaisuudessaan 1.56h, johon sisältyy pysähdykset ja uinti.

Yhteenvetona pystyy toteamaan, että koirat selvisivat varsin hyvin treenistä. Niiden tekemä työmäärä poikkeaa toisistaan jonkin verran, vaikka yhtämatkaa kuljettiinkin. Tiitu tekee töitä selvästi enemmän vetäessään paikoin yksin minua. Tumpun jaksaminen oli siltikin positiivienen yllätys. Hienoa oli myös huomata, että kolme aika tiukkaa vetoa onnistui hyvin. Positiivista oli mysö se, että pystyn jo jonkinverran vaikuttamaan siihen mitä vauhtia edetään. Ensimmäiset treenimme molempien koirien kanssa oli meinigillä satalasissa koko ajan. Ehkä päästään joskus siihen, että satalasissa mennään luvan kanssa, ja kun käsky käy silloin kuljetaan rauhallisemmin. Kun tähän päästään voi koirien kanssa harkita pidempienkin matkojen vedättämistä.

Tiitu 9.9.2009
matka: n. 2,7km
aika: 9.50,1

Tiitu 10.10.2008
matka: n. 2,7km
aika: 9.08,2

Tiitu 8.8.2008
matka: n. 2,7km
aika: 9.38,8

Tiitu 12.6.2008
matka: n.2,7km
aika: 10.09,1

Tiitu 6.9.2007
matka: n. 2,7km
aika: 9.40,2

Oma juoksukuntoni on todella huono. Eipä se mikään ihme olekaan sillä edellisen kilpailuvauhtisen juoksutreenin olen itse tehnyt 16.7. Kaustisen festivaali-suunnistuksissa, jonka jälkeen olen sairastellut enemmän tai vähemmän jalkojani. Jos tämän päivän treeni ei suurta takapakkia aiheuta, aikomus on mennä tulevana viikonloppuna Pedersöreen Tiitun kanssa canicross-kisoihin. Tähtäimessä on myös SM-canicross Riihimäellä, jos sellaisessa kunnossa ollaan, että voidaan osallistua. Pidemmällä tähtäimellä suunnitelmissa on hienoja haasteita. Ikämiesporukkamme on päättänyt lähteä veteraanien MM-suunnistuksiin tulevana kesänä. Paikka on vuoristoseudulla Sveitsin ja Ranskan rajalla upeissa maisemissa. Talvi tulee siis treenata hyvin, mikä tietää runsasta liikuntaa koirillekin. Ennen harjoitusmäärien nostamista on käytävä lääkärillä tarkistuttamassa akillesjänteideni tila. Jos kaikki sujuu hyvin, ehkä hiihdämme paljon ja jopa kisaammekin Tiitun kanssa.

Itse treenailin tuolloin hiihtoa, suunnistusta ja triathloniakin. Koirien lenkkeily tapahtui tuolloin paljon niin, että ne kulkivat mukana kaikilla niillä lenkeillä mihin ne oli mahdollista ottaa. Yleensä vaellukset, suo- ja mäkitreenit sekä tietty normaalit juoksu- pyöräily-  ja hiihtolenkit koirat juoksivat vapaana mukana. Muistan hiihtäneeni 40km koirat juosten vapaana koko matkan vaivatta mukana. Tuolloin en koirien liikkumista juurikaan pohtinut, vaan niiden liikuntaan tuli luontevasti rytmitystä ja vaihtelua oman treenaamiseni rytmittämisen kautta. Noutajat olivat kuitenkin varsin pirteitä ja liikunnallisesti hyväkuntoisia ihan viimeisiin päiviinsä saakka.

Tiitun kanssa vetourheiluun innostuttuani on koirien liikkuminen alkanut kiinnostaa yhä enemmän. Toki myös oma tietämys on lisääntynyt ja sitä kautta tulee ajateltua asioita eri tavalla. Edellisessä kirjoituksessani julkaisin yhden gps:llä tallentamani vetotreenin. Se treeni tehtiin ihan Tumpun liikkumisen ehdoilla, niin keston kuin matkavauhtienkin osalta. Arvelen, että Tiitun kanssa matkavauhdit olisivat hieman parempia. Tumppu on parantanut juoksemistaan merkittävästi koko ajan ja niiden välinen tasoero on pienentynyt niin, että niillä voi vedättää samanaikaisesti. Vetotreenien lisäksi olen pitänyt gps:n mukana myös muilla lenkeillä. Kokemuksia ei ole kertynyt vielä kovin usealta lenkiltä, joten nyt kertomani huomiot perustuvat aika vähäisiin kokemuksiin. Kuitenkin havainnot ovat niin selviä, että niiden perusteella voi jo jotain kertoakin. Täytyy vielä syksyn aikana tehdä lisää kokeiluja ja testejä, jotta näkemykset vahvistuvat. Tässä kuitenkin nyt joitain havaintoja.

Jokaiselle koiranomistajalle lienee selvää, että koiran liikkuminen on erilaista riippuen siitä tapahtuuko liikunta kytkettynä tai vapaana. Muutamien testien perusteella havaitsin, että ero on melkoinen. Hyväkulkuisessa kangasmaastossa (siis kuitenkin koko ajan metsässä, ei polulla) kävelin 3,65km koirat kytkettynä aikaan 42.30min eli siis 5,15km tunnissa. Seuraavana päivänä kuljin saman matkan niin, että Tiitu juoksi koko matkan vapaana. Gps:n mukaan Tiitu juoksi 5,92km ja aikaa meillä meni 41min. Tiitu liikkui siis keskimäärin 8,66km tunnissa. Tarkasteltuani miten Tiitu tuon 41 minuuttia käytti tuli esille merkittävin ero. Gps:n mukaan Tiitu oli pysähdyksissä 3.20min ja liikkeellä 37.40min, mikä nostaa keskinopeuden 9,41km tunnissa. Ero on siis kokonaisuutena merkittävä.

Vielä huomattavasti suurempi ero tulee siinä millaista laadultaan liikkuminen on. Keskinopeuden tai kokonaisliikunnan määrän lisäys ei kerro vielä läheskään kaikkea. Määritin gps:n tallentamaan tietoja 10 sekunnin välein. Matkavauhti Tiitulla oli 0-23km/h ja maksimivauhdiksi tallentui 24,8km/h. Yksin ollessaan Tiitu ei irtaannu kovinkaan kaukasi, arvioisin 20-30m:n päähän. Se kuitenkin nuuskuttelee, kantelee ja puree keppejään, kaivaa kannonjuuria, joten jää välillä tuon 30m taakse ja sitten ampaisee valtavalla spurtilla saman matkan eteeni. Arvioisin tallentuneiden tietojen perusteella, että valtaosa matkan liikkumisesta tapahtui laukaten ja loppuosa puoliksi ravaten ja kävellen.

Edellä kertomani lenkki oli siis sellainen, jossa itse olin melko passiivinen ja käveleskelin vain eteenpäin ohjeillen Tiitua silloin tällöin oikeaan suuntaan. Yhden koelenkin tein siten, että Tiitulla oli jälleen gps samoilla tallennusasetuksilla kuin aiemminkin. Hyvien alkuverryttelyjen jälkeen juoksin kartan kanssa lähes kilpailuvauhtisen suunnistustreenin vaihtelevassa melko hyväkulkuisessa maastossa. Koirat olivat molemmat mukana juosten vapaana. Juoksemastani matkasta tai nopeudesta minulla ei ole tietoja, mutta tarkasteluani gps:n tallentamia tietoja Tiitun liikkumista tuon lenkin aikana tuli uusia mielenkiitoisia havaintoja. Viisi rastia sisältäneen reitin juoksemiseen kului aikaa 22.15min. Tiitu oli pysähdyksissä 1.20min ja liikkeessä siis 20.55min. Matkaa Tiitulle kertyi 5,86km, mikä tekee keskinopeudeksi 16,8km/h ja huippunopeudeksi gps tallensi 33,2km/h (mitä kyllä hieman epäilen voiko se pitää paikkaansa). Koirat irtaantuivat nyt hieman kauemmaksi, mutta kulkivat varsin hyvin mukana. Ne pysähtelivät kuitenkin välillä nuuskimaan ja kantoivat hetken yhteistä keppiäkin. Juokseminen tapahtui lähes koko matkan laukaten, mutta molemmat koirat olivat todella hyvävoimaisia treenin jälkeen, eikä niissä juurikaan väsymisen merkkejä havainnut. Toki läähättivät, kuten asiaan kuuluu.

Yhteenvetona edellisistä voi koiran liikkumisen kirjata:

1. lenkki (kytkettynä) 42.30min -->  3,65km
2. lenkki (vapaana)    37.40min -->  5,92km
3. lenkki ("vapaana") 20.55min -->  5,86km

Kun koiran liikunnan kokonaismäärää tarkastelee esim. viikkojen tai kuukausien tasolla, saadaan aikaan huomattavia eroja riippuen siitä millaista koiran liikkuminen kokonaisuudessaan on. Vaikka koiran liikuttamiseen käytetty aika pysyisi samana, voi se miten tuo aika käytetään nostaa sekä liikunnan määrän moninkertaiseksi. Ja samalla tietenkin muuttuu myös laatu. Hyvinvoivan liikunnallisesti terveen ja taitavan (lahjakkaan) koiran voi saada käyttämällä aikansa viisaasti koiran kanssa. Tästä pitää kirjoittaa vielä lisää toiste.

Lopuksi vielä muutama havainto, jotka tarvitsevat vahvistusta ja lisää testaamista. Ensimmäisten havaintojeni mukaan Tiitu ravaa puhtaasti vielä n. 14km/h vauhtia. Sitä vauhtia se myös vielä jaksaa mennä rennosti ja vaivatta. Vetotreenissä se nostaa itsensä helpommin laukalle. Se pitää varsin helposti 22-23km/h matkavauhtia koirapyöräilyssä. En ole vielä tehnyt sen kanssa maksimivauhtista vetotreeniä juosten tai pyöräillen, joten en pysty sanomaan millaista vauhtia se esim. kisan alussa lähtömerkin saatuaan pitää.

Edelliset havainnot ovat siis ihan omiani hyvin lyhyen tarkastelun jälkeen. Mielenkiintoista kuitenkin.