Jatketaanpa aiheesta.

Olen edelleen tallentanut koirien liikkumista gepsin avulla. Jo aiemmin kirjoittamani huomiot ovat saaneet vahvistusta Tiitun osalta. Sen vapaa omaehtoinen liikkuminen noudattelee edellisessä kirjoittamaani. Yritin viedä huomioitani Tiitun kanssa vielä hieman pidemmälle vertailemalla sen liikkumista erilaisissa ympäristöissä ja maastoissa. Tästä en pysty vielä testieni perusteella sanomaan paljoa. Alustavat arveluni ovat kuitenkin sen suuntaisia, että helppo avonainen maasto saa Tiitun liikkumaan enemmän. Tämä ei niinkään johdu maaston helppoudesta vaan hyvästä näkyvyydestä. Tiitu pitää minua varsin hyvin silmällä koko ajan liikkuessaan vapaana. Mitä parempi näkyväisyys sen kauemmaksi se voi irrota, jolloin liikuttu matka kasvaa. Huomasin tämän viikonlopun maastolenkillä, jossa teimme osan matkasta pellolla ja osan vaikeakulkuisessa ja peitteisessä kalliomaastossa. Pellolla Tiitun juoksema matka oli moninkertainen kalliomaastoon verrattuna. Näin ollen maaston valinnalla on myös merkitystä sille, miten paljon ja millä tasolla koira liikkuu. Tästä pitää kerätä havaintoja vielä lisää.

Mielenkiintoisin huomio koskee kuitenkin Tiitun ja Tumpu välistä eroa. Tumpulla oli viikonlopun maastolenkillä gepsi. Molemmat koirat juoksentelivat noin tunnin vapaana vaihtelevassa hyvin avoimessa kangasmaastossa. Olemme olleet siellä aiemminkin, jolloin Tiitulla oli gepsi. Lenkit olivat varsin identtiset ja olosuhteetkin lämpötilan yms. suhteen suurinpiirtein samat. Seuraavassa eroja, jotka huomasin vertaillessani tallentuneita tietoja.

Yhteisellä lenkillä Tiitulle kertyy enemmän matkaa kuin Tumpulle. Ero ei ole merkittävä, mutta kuitenkin selvä. Se on luokkaa Tiitu 9,3km ja Tumppu 7,7km siis samassa ajassa liikuttuna, mutta eri kerroilla. Tämä eron olen havainnut parin testikerran jälkeen. Todellisen eronhan saisi siten, että molemmilla oli gepsi yhtäaikaa. Tumpun liikunta on paljon vaihtelevampaa kuin Tiitun. Tumpulta löytyi useampia pätkiä, jossa sen vauhti nousi 32-34km/h. Tumppu siis kehittää suuremmat nopeudet ja paljon useammin kuin Tiitu. Toisaalta Tumpun matkanteko katkeaa myös paljon useammin sen seisoskellessa tai jopa makoillessa omaehtoisesti, mitä Tiitu tekee hyvin harvoin. Gepsi tallentaa myös sen ajan, jolloin ollaan pysähdyksissä. Tunnin lenkillä Tumppu oli pysähdyksissä 14min, kun Tiitu oli vain reilut kolme minuuttia.

Samallaisella vapaalla maastolenkillä ero on kokonaisuudessa huomattava. Tämän on kyllä nähnyt ihan omin silminkin, mutta lukujen valossa se tulee vielä selvemmin esille. Mitä sitten lukujen taakse kätkeytyy? Tumpulle vapaa maastolenkki on todellinen intervalliharjoitus, jossa maksimaalisia (tai lähes maksimaalisia) vetoja tulee useita. Tumppu myös huolehtii palautuksista omaehtoisesti huilaten aina välillä. Tiitu puolestaan liikkuu paljon tasavauhtisemmin leikaten pois niin vauhtihuiput kuin lepojaksotkin. Tiitulle vapaamaastolenkki on siten enemmän tasavauhtinen.

Liikunta kuvaa varsin hyvin myös koirien luonteita. Voisi siis ajatella niiden ilmentävän vapaana liikkuessaan myös jotenkin luontaisia ominaisuuksiaan ehkäpä myös vahvuuksiaan tai liikunnallista lahjakkuuttaan. Tästä pitää kuitenkin kertävä vielä lisää kokemuksia, että pystyy paremmin analysoimaan.

Koirien ero on joka tapauksessa sellainen, että tavoitteellisesti treenaten se on syytä ottaa huomioon. Niin liikkumista suunnitetaessa, kuin tavoitteita asetettaessa.