Jatkanpa hieman pähkäilyäni siitä, mihin jäin tuolla "Sykettä mittaamassa" otsikoidussa jutussani. Kun kirjoittelin sydämen koosta, sykkeestä ja sen yksilöllisyydestä, pätee ihan sama kaava muihinkin fyysisen suorittamisen osa-alueisiin. Mitä nuo osa-alueet sitten ovat ja miten me niihin omassa treenamisessamme suhtaudutaan, siitä seuraavassa.

Yksi jako voidaan tehdä näin (toim.huom! tämä on ihan omaa pähkäilyäni perustuen omiin kokemuksiini, myös sanavalintani ja termit on osin arkikielelle käännetty, jotta maallikkokin ymmärtäisi paremmin, mitä on kyse):

Peruskestävyys on kaiken pohja. Se tarkoittaa kykyä jaksaa pitkään. Puhutaan myös pitkäaikaisesta kestävyydestä, mikä kuvaakin hyvin.

Vauhtikestävyys tarkoittaa kykyä jaksaa suorittaa pitkään vauhdikasta, keskiraskasta, selvää hengästymistä aiheuttavaa rasitusta.

Maksimaalinen kestävyys tarkoittaa kykyä jaksaa maksimivaudilla tapahtuvaa suorittamista.

Kuulostaa kovin tieteelliseltä ja voikin perustellusti kysyä - mitä tekemistä tällä on koirien kanssa? Vastaus ei ole lainkaan tieteellinen. Aktiivinen koira liikkuu kaikilla em. osa-alueilla, jos se on terve ja saa vapaasti juosta, kisata ja leikkiä. Meidän ihmisten maailma ja ympäröivä yhteiskunta on pakottanut koirat liikkumaan "luontonsa vastaisesti" ihmisen mukana kytkettynä taluttimessa. Jos koiran liikkumisesta suurin osa tapahtuu näin, on todennäköistä, ettei se silloin luonnollisestikaan liiku kaikilla em. fyysisen suorittamisen osa-alueilla. Silloin se ei myöskään voi kehittyä "normaalisti luontonsa mukaan", vaan jotkut osa-alueet jäävät kehittämättä.

Jos menemme hieman pidemmälle, kuten me Tiitun ja Tumpun kanssa (ainakin aiomme), ja asetamme tavoitteita fyysisen suorittamisen kehittymiselle on pakko tarkemmin pohtia, miten eri osa-alueella sitten liikutaan.

Olen ajatellut, että peruskestävyyttä harjoitetaan pitämällä päivittäinen, viikottainen jne liikkumisen määrä riittävän korkeana. Käytännössä se tarkoittaa aamulenkit, pissa-kakkalenkit, tottis-jälki-näyttelytreenit yms yms. Kaikki tuo on matalatehoista, kevyttä suorittamista, joka palvelee tavoitetta, mutta vain osittain. Tuon kaiken lisäksi on tehtävä pitkiä matalatehoisia lenkkejä, siis useiden tuntienkin mittaisia. Kestoa on lisättävä varovasti portaittain. Me ollaan pidetty nyt rajana tuota 2-3 tuntia, mutta sitä tullaan koko ajan nostamaan. Edesmennyt noutajamme jaksoi hyvin 12 tunnin lenkin (40km). Siihen meillä on vielä matkaa. Ehkä vuoden parin kuluttua.

Vauhtikestävyyttä me treenataan aluksi pitämällä joillain lenkeillä vauhtia koko ajan hieman korkeampana. Tässä ollaan vasta alkumetreillä. Tumpun kanssa tehdyt tasavauhtiset juoksulenkit n.30-40min ovat olleet juuri näitä lenkkejä. Koiran pitää olla koko ajan hengästynyt. Arvelisin, että pöyräily kesällä ja hiihto talvella tulevat olemaan niitä treenimuotoja, joilla tätä osa-aluetta treenataan. Tiitu kanssa näitä ei vielä ole juurikaan tehty. Ehkä jonkun verran on tätä osa-aluetta kehitetty silloin, kun se on vapaana saanut juosta. Sen arvioiminen on kuitenkin melko hankalaa, mutta yritämme löytää siihenkin ratkaisun.

Maksimaalisia treenejä on Tumpun kanssa tehty muutamia. Ne ovat onnistuneet mielestäni varsin hyvin. Näissä harjoituksissa on tavoitteenamme ollut pyrkiä mahdollisimman lähelle koiran maksimaalista suorittamista. Toki koirien juostessa yhdessä vapaana käydään kyllä lähellä tätä, mutta arvelen, että varsin harvoin ne juoksevat kuitenkaan itseään ihan maksimiin saakka leikkiessään. Siihen olisi kuitenkin tarkoitus päästä. Näiden harjoitteiden tekeminen on aloitettava varovasti ja lyhytkestoisina. Koiralla on myös oltava riittävän hyvä peruskestävyys pohjalla, ennekuin maksimaalisia treenejä voi alkaa tehdä.

Kokonaisuuden rakentamisessa on todella tärkeää muistaa rasituksen ja levon suhde, josta kirjoitinkin tuolla aiemmin.