Todella tylsää syyssäätä uhmaten tehtiin Tiitun kanssa onnistunut pyörätreeni. Uskaltauduin paljon risteyksiä ja jyrkkiä mäkiäkin sisältäville Houraatin hiihtoreiteille. Kertakaikkisen onnistunut treeni.

Lähdettiin matkaan tuuleen ja sateeseen. Tehtiin alkulämmittely kävellen ja leikkien, sekä Tiitu sai hetken kouhotella omiaan. Reilun kilometrin kulkemisen jälkeen kutsuin Tiitun luokseni kytkin sen valjaisiin ja juoksunarun lantiovyöhöni. Sitten vain käsky mennään ja itse pyörän selkään. Alku oli vaihtelevaa, loivia mäkiä ja mutkia. Tiitu veti todella innokkaasti ja suoraan. Ei yhtään ainutta sivuunvetoa tai ede pientä kiinnostusta muuhun kuin vetämiseen.

Ajattelin ensin, että selviytyminen mäen päällä olevasta risteysten määrästä olisi liian vaikeaa ja mietinkin pysähtymistä siihen - noin 1,5 km vetämisen jälkeen. Jyrkkä ylämäki meni todella hienosti. Itse sain pyörään onnistuneesti sopivan vaihteen ja Tiitu avusti vetämällä, joten päästiin ajamalla mäen päälle. Suoraankäskyt mäen päällä risteilevän latuverkoston läpi meni oikein ja vauhdilla. Nopean päätöksen jatkaa matkaa tehtyäni ohjasin Tiitun todella jyrkkään alamäkeen. Se veti koko ajan laukkaamalla, joten uskalsin koittaa alamäen ajamista. Pidin takajarrussa sen verran vastusta, että vetonaru oli koko ajan tiukalla. Tiitu kiihdytti alamäkeen. Mentiin kyllä melkoista vauhtia ilman mitään ongelmia.

Jatkettiin vielä tasaisemmalla osuudella niin, että saatiin reilun 3 km veto. Todella runsaiden kehujen jälkeen päästiin Tiitun vapaaksi ja tultiin hiljakseen kierrellen palautellen kohti lähtöpaikkaa.

Hämmästyttävää miten nopeasti Tiitu on tajunnut miten pyörän edessä pitää kulkea. Sen olemus muuttuu, kun se kytketään valjaisiin ja lähdetään matkaan. Ja samantien kun sen päästää vapaaksi alkaa sen tavanomainen kouhottaminen. Hieno tunne onnistuneen treenin jälkeen. Ehkäpä me uskaltaudutaan suksillakin samoihin mäkiin, kun kerran fillarillakin homma sujui.