Yritin etsiä kisojen tuloksia netistä, mutta turhaan. Ehkäpä ne piakkoin jonnekin ilmestyvät. Niitä odotellessa kirjoittelenpa sitten miten kisapäivämme meni.

Valmistautuminen viikolla ei ollut paras mahdollinen tai ainakaan sellainen kuin suunittelin. Torstain kevyestä maastolenkistä tuli kaikkea muuta. Koirat ampaisivat umpimetsässä lähes tunniksi omille teilleen. Aikamoisen väsyneitä kavereita tuli kotiin ja sitäkin kiukkuisempi isäntä.

Kisapäivän aamurutiinit (ruokailut, aamulenkit) tehtiin mahdollisimman normaalisti. Koska lähtömme oli ihan viimeisenä yhden jälkeen, ei hätäilty turhaan vaan mentiin kisapaikalle yhdentoista aikoihin kuulemaan rataselostus ja ohjeet. Ilmoittautumisen yhteydessä tarkastettiin rokotukset ja siru. Tiitu otti koko homman tosi rennosti.

Sitten käytiin noin vajaan parin tunnin ajomatkan päälle pienellä kävelylenkillä tarpeilla. Mietin, että ehkäpä on syytä käydä tutustumassa kilpailureittiin. Jätin Tiitun autoon ja käveleskelin reitin läpi. Samalla tuli tutuksi kisareitin merkkaustapa. Käännökset merkataan punaisella isolla ympyrällä sijoittamalla se aina sille puolelle, jonne risteykessä käännytään. Suoraan meneminen kerrotaan sinisellä neliöllä. Vaarallisesta kohdasta radalla kertoo musta kolmio, joita tosin meidän reitillä ei ollut. Sen sijaan viiden kilometrin reitillä oli yhdessä jyrkässä laskussa. Rata oli petollisen vaativa. Oikeastaan puolet matkasta noustiin loivasti hivuttautumalla ylös ja sitten jälkimmäinen puolisko laskettiin loivasti maaliin. Tosi mukavaa purutettua latupohjaa suurin osa matkasta. Hiukan sateinen sää oli tehnyt pohjasta märän, mutta se ei  haitannut. Alla pari kuvaa kisapaikalta. Ylemmässä näkyy mäki, jonka päälle rata nousi oikealta kaartaen laskien sitten vasemmalta takaisin alas. Alempi kuva on juuri ennen radan korkeinta kohtaa.

Kun lähtöömme oli aikaa noin 45 minuuttia, lähdettiin verryttelemään. Pidin Tiitulla koko ajan niin, että talutin oli kytketty pantaan. Leikimme vähän metsässä ja juostiin poluilla. Tiitu  myös joi vettä innokkaasti useampaan otteeseen noin tunti ennen lähtöä, sitten en antanut sille enää vettä. Valjaat ja muun kisavarustus laitettiin vain kymmenisen minuuttia ennen starttia ja samalla laitoin itseni kisakuntoon, kun sitten siirryimme lähtöpaikalle.

Lähdön odottelu kuumensi Tiitua selvästi. Myös osa muista koirista haukkui ja ulisi, mikä tietenkin nostatti Tiitunkin mieltä. Ei mitään yliampuvaa, enemmänkin intoa päästä matkaan. Kun sitten saimme lähtöluvan ampui Tiitu matkaan kuin ohjus. Sitä kiihdytti selvästi edellä menneiden hajut. Hetken jo arvelin mitä tästä tulee. Vauhti hieman tasaantui, kun saimme ensimmäisen edellämme lähteneen näkyviimme. Tiitu reogoi nostamalla korvat pystyyn kiinnostuen edellä menevästä,  kun se yleensä juoksee korvat taaksepäin kuunnellen minua.

Jouduime ohittamaan kaksi koirakkoa. Ensimmäisen ohitus sujui kohtalaisen mallikkaasti, kun edessämme näkyi jo seuraava. Tämän ohittaminen ei ollutkaan sitten niin helppoa. Ohi pääsimme jotenkin, mutta edellä juokseminen ei ottanut onnistuakseen. Tiitu kääntyi useammankin kerran täydestä vauhdista katsomaan taaksepäin. Yhdessä vaiheessa se sai päähänsä yrittää radan vieressä olleeseen vesikuoppaan :) Kun saimme vähän eroa takana tulevaaan ja radalla oli sopivasti mutka, joka esti taakse näkyvyyden alkoi juoksu taas sujua. Mäen päällä kilpailijoita ohjanneet toimitsijat ohitettiin upeasti ja saatiinkin heiltä kovasti kehuja.

Lopun alamäki oli minulle koettelemus. Tiitulla olisi ollut vetohaluja vaikka kuinka. Se juoksi korvat terhakkana pystyssä vetonaru kireällä koko ajan. Omat jalkani vaan eivät toimineet loivassa alamäessä enää. Maaliin tultiin ns. satalasissa eikä suuri joukko ihmisiä kapealla maalilinjalla aiheuttanut ongelmia. Tiitu kohtasi ne häntä iloisesti heiluen. Maalissa tietenkin ylitsevuotavat kehut minulta.

Heitin heti autolle tultuamme takin päälleni, tarjosin Tiitulle vettä ja lähdimme palauttelemaan. Hölkkäilimme ja kävelimme vähitellen sykettä laskien noin 20 min, jonka jälkeen kutsuikin palkintojen jako. Sen jälkeen vaihdoin itse kuivempaa paitaa päälle ja käytiin vielä lyhyt lenkki metsäpolkuja pitkin. Tiitu sai olla hetken vapaana ja leikittiinkin vähän. Mistään ei näkynyt, että Tiitu olisi kilpaillut. Se oli täysin tuoreen oloinen, palautunut ja valmis hepuloimaan. Lopuksi vähän venyteltiin ja eikun kotimatkalle.

Mitä sitten oli kotiinviemisinä. Voitto, koiranruokasäkki, iloinen mieli ja väsyneet jalat. Kisa meni kaikilta osin yli odotusten. Opimme, että tekeminen kisassa on yhteispeliä. Valjakko on niin heikko, kuin sen heikoin osa on. Toisten koirakoiden ohittaminen on suurin haasteemme jatkossa. Jos aikoo pärjätä, ei niissä ole varaa antaa tasoitusta muille. Huomasimme myös sen, että jo nyt vauhtimme riittää vallan mainioihin suorituksiin, vaikka olemme ihan alkutaipaleella treenamisessamme. Suoran laskutoimituksen mukaan matkavauhtimme olisi riittänyt ihan hyvään sijoitukseen myös kilpasarjassa (jopa toiseksi ?). Sijoituksia tärkeämpää kuitenkin on mukava leppoisa harrastus, Tiitun kanssa tekeminen.