Nyt tuntuu taas vähän siltä, että olemme päässeet kiinni treenaamiseen. Päiväkirjaa selaillessa huomaa selvästi, miten syksy meni ihan hyvin, mutta talvi ei ollut kovin hyvää aikaa. Muutama kilpailuvauhtinen hiihtotreeni toikin esille muutoksen Tiitun vetämisessä. Yhtälailla voi olla kyse vetotreenien puuttumisen aiheuttamasta löysyydestä, mutta jotenkin olisi valmis laittamaan jotain myös ihan suorituskunnon huononemisen piikkiin.

Vertailenpa vähän omaa suorittamistani. Viime kesänä kykenin juoksemaan (ihan omaa kovaa toki) reilun tunnin mittaisen suunnistuskilpailun vaativassa maastossa. Kuin myös Tiitun perässä kolme kilometriä kymmeneen minuuttiin. Tällä hetkellä ei voi kuin haaveilla moisesta. Kilpailuominaisuuksien ylläpitäminen ei ole todellakaan onnistunut. Taantumaa on tullu merkittävästi. Epäilen Tiitun kohdalla vähän samaa ilmiötä. Eihän sillekään ole tullut kilpailunomaisia todella kovia treenejä koko talvena kuin muutama. Ei se voi olla näkymättä.

Kesälajeja kohti meno onkin aloitettu vähän niinkuin alusta. Lenkkimme ovat olleet riittävän pitkiä ja teholtaan riittävän matalia. Maastossa olemme pyrkineet käymään niin paljon kuin mahdollista. Ihan vain säästääkseni omia jalkojani. Yksi juoksulenkki nastakengillä jäisellä tiellä kipeytti pohkeet ja antoi jo muistutuksen "ikääntyvän urheilijan" tyyppivammasta eli akillesjänteen ongelmista.

Tavoite on taas suunnitelmallisesti rakentaa suorituskuntoa kevään koirajuoksukisoihin. Se tapahtuu nostamalla vähitellen kovien kilpailunomaisten koirajuoksutreenien määrää. Muutama viikko mennään vielä pidemmillä maastolenkeillä. Tänäänkin tehtiin todella raskas (sekä minulle, että Tiitulle) lenkki umpimetsässä kartan kanssa. Itse juoksin aina, kun hanki kantoi sen verran. Myös Tiitu liikkui koko 1.45h kestäneen lenkin lähes koko ajan juosten.